Apteka Pod Orlem

Anna päivät ja löydä saatavilla olevat aktiviteetit

Apteka Pod Orlem : Mitä vierailijat sanovat

Yleisarvosana

4.2 / 5

perustuen 1 473 arvosteluun

Hieno museo, jossa on otettu myös interaktiivisuus mukaan näyttelytoimintaan. Pääsiäisen aikaan näyttelytilat osin hyvin lämpimiä. Joku saattaa pettyä, jos odottaa, että näyttely kertoo Oscar Schindleristä ja tehtaasta. Kyseessä on siis museo, joka kertoo toisen maailmansodan tapahtumista Krakovassa kuvin, esinein, äänin, audiovisuaalisesti jne. Käytimme tulostettua ennakkoon ostettua lippua. Ovella oli pitkä jono, jonka ohi ennakkolipulla piti päästä, mutta missään ei ollut opastetta. Lopulta löysimme vahingossa sivuoven jonka kautta pääsimme sisään. Portaiden alapäässä oli opas joka leimasi lippumme.

Kierros oli hyvä, samalla pääsi katsomaan muitakin museo kohteita. Itse tehdas Ei juurikaan kertonut Schindleristä joka oli hieman pettymys. Aikaa oli käytettävissä 1.5h ja olisi sielä pitempäänkin saanut ajan kulumaan. Kuljettaja oli todella ystävällinen ja kertoi alueen historiasta, vaikka meillä oli lisäksi vielä suomenkielinen audio-opastus.

Ainut miinus siitä, että pääsylippu vaadittiin tulostettuna. Varasin lipun ollessani jo matkalla ja tulosmahdollisuuden etsiminen tuotti hieman vaivaa, mutta asiakaspalvelusta luvattiin, että voin käydä tulostamassa lipun heidän toimipisteessään.

Muuten oikein hyvä, mutta filmissä teksti vaihtui liian nopeasti, ei ehtinyt lukea kaikkea tekstiä. Puhuivat puolaa ja teksti oli englanniksi.

Kaupunkikortti oli erittäin kätevä museoissa vierailuun ja paikasta toiseen liikkumiseen.